Lama-ajan kinkkulooda


Olen sellaista sukupolvea, joka vietti lapsuuttaan lama-ajan lähiössä. Silloinen kansantalouden aallonpohja toi metroasemille puliukkoja ja kouluruokailuun harmautta. Kaikki kierrätettiin, koulukirjat päällystettiin ja kirpputoreilta töngittiin aarteita. Isot pojat ja tytöt tekivät vaihtoehtojuttuja, kettujen vapautusta sekä mielenosoitusta. Joidenkin vanhemmat tupakoivat vielä sisällä ja haju tarttui vaatteisiin. Somaliasta tuli jossain vaiheessa valtavasti pakolaisia. Apulanta soi kaverin tosi coolin isoveljen huoneesta, hän laittoi myös tukkaansa tosi paljon geeliä ja me otettiin mallia. Muistan markat ja kuinka niillä ostettiin kioskilta karkkeja kappalehinnoin. Muistan myös kuinka maksamattomat sähköt katkaistiin kaverin kotoa kesken pleikkarin rämpytyksen ja miten eräässä yksinhuoltajataloudessa vanhempi söi salaa kuolleen koiran nappuloita, jotta lapsille riitti makaroonia. Surullista sinänsä, mutta ei sitä ahdingon syvyyttä lapsena niin hahmottanut. Meillä oli omat jutut.

Lamavuosien lapsuus oli kuitenkin minulle jopa onnellista aikaa. Nautittiin yksinkertaisista asioita ja tehtiin muiden viikarien kanssa älyttömiä kolttosia. Leikittiin takametsässä ja rakennettiin majoja. Vältyttiin jopa pahimmilta traumoilta. Ruokapöydät olivat ehkä jokseenkin nykyisiä pelkistetympiä, mutta parhaimmillaan yksinkertaisuus oli jopa kaunista. Kekseliäät kotikokit tekivät niukoista raaka-aineista ja sesonkien edullisimmista tuotteista herkullisia juttuja. Yksinkertaisia reseptejä on taatusti ammennettu vielä tiukempia aikoja kokeneilta sotavuosien sukupolvilta. Vanhojen kunnon slow cooking-reseptien uudelleen mobilisoiminen on aina kiehtonut minua!

Vaikka synkimmät lukemat viimeisimmästä taantumasta onkin ehkä jo selätetty, ajateltiin tarjoilla omille mukuloille vähän retroa. Lopputulos oli nostalginen ja kaikki putsasivat lautaset kiiltäviksi.



Jotta kokemus olisi autenttinen, vie tyhjät pullot kauppaan ja osta panttirahoilla:

500g peruna-sipulisekoitusta
200g kinkkisilppua
4dl kasvisrasvasekoitetta
ruokaöljyä
suolaa
pippuria

1. Voitele vuoka ruokaöljyllä.
2. Kippaa kinkku ja peruna-sipulisekoite vuokaan. Sekoita.
3. Mausta suolalla ja pippurilla. Lorottele kasvisrasvavalmiste kyytiin.
4. Nosta vuoka 225C° uuniin. Anna paistua noin 1. tunti. Odotellessa ehdit vaikka muistella omia lamavuosiasi tai kelata kaikki vanhat c-kasetit alkuun.

Tarjoile hapankaalin ja puolukoiden kera. Salaattiahan ei silloin syöty.

Huom! Resepti sopii myös (ja jopa kelpasi hyvin) meidän allergikolle ollen maidoton, munaton ja viljaton.

Sitruunakanaa kastikkeella

Älkööt vain kuvitelko, että tämä blogi olisi ohi. Olin vain hetken hemmetin kiireinen. Uudenlaiseen arkeen kesti hetki totuttautua, mutta nyt on syksy jo hyvässä vauhdissa. Käydään koulussa, kerhossa ja nautitaan pienistä asioita. Toisinaan päivät menevät huurussa, selkä tulee kipeäksi ja aamullakin vielä väsyttäisi, mutta onneksi on ollut lupa herkutella. Möntti haisevaa juustoa illalla hyvän oluen saattelemana, verinen pihvi päivällisellä sekä tuhti munakas aamulla ovat helpottaneet selviytymistä arjen syövereistä. Vaikka kalorit ovat riittäneet orastavan stressin hallintaan, ei aikaa vain ole valitettavasti jäänyt näppäimistölle. Nyt on henkinen balanssi ehkä taas saavutettu ja blogiharrastuskin saa jatkua. Jes! 


Uusi alku osuu mukavasti lihattomalle lokakuulle. Koska olen laiska, en jaksa nyt pohtia lihan käyttöäni enkä muuta edes kuukaudeksi ruokailutottumuksiani. Kasvisruuat ovat meille ihan oikeasti arkea, joten uskallan passata tällä kertaa tämän teeman. Olen toki aikaisemmin käynyt henkisiä kamppailuja tehotuotantolihan nauttimisen oikeellisuudesta, mutta päätynyt aina takaisin lihallisten leiriin. Ymmärrän kuitenkin jutun jujun, ja kunnia teille kaikille jotka kampanjaan osallistutte. Olette kerrassaan oikeilla jäljillä haastaessanne itsestäänselvyyksiä. Harva tuntuu enää ymmärtävän, että suojakaasussaan kylpevä lihatuote on ollut joskus tunteva ja taitava eläin. Pakkausseloste kun ei kerro siitä mitään. 

Kiitos Naapurin maalaiskana-brändin ja pakkaukseen printatun Jyrki Sukulan reseptin No.10 (sekä lähimarkettimme oranssin hintalapun), rouva päätyi ostamaan pintamaustettuja broilerin paistipaloja. Saattelin lihat uuniin sitruunan kanssa, juurikin pakkauksen ohjeen innoittamana. Päädyin kuitenkin tunaamaan lopputuotetta vähän omaan suuntaan ja mielestäni melko onnistuneesti. Hyvää tuli, kas näin:

Setti riittää reilusti kahdelle ja niukasti neljälle ruokailijalle.


Tarvitset
4kpl kanan paisteja, maustamattomat koipireidetkin varmasti pelittävät
Loraus oliiviöljyä
1rkl hunajaa
1 sitruuna
1-2rkl perunajauhoja
1-2dl vettä
2dl kasvisrasvasekoitetta kerman korvikkeena
suolaa

Lisäkkeeksi pottumuussia, joka kannattaa maustaa valkosipulilla ja persiljalla.

1. Lado kanat nahkapuoli ylöspäin vuokaan, johon ne juuri ja juuri mahtuvat. Tiivisti ladottuna myöhemmin tarvittavat mehut eivät höyrysty uunituksen aikana harakoille. Lorauta päälle öljyä ja hunajaa.
2. Leikkaa sitruuna siivuiksi ja peittele lihat niillä.
3. Kypsennä 180°C uunissa ainakin tunti. Valmista sillä välin lisäkkeeksi vaikka pottumuusia. 
4. Nosta kypsät kanat vuuasta ja kääräise folioon vetäytymään. 
5. Siivilöi kattilaan kanoista ja sitruunoista vuokaan tihkunut neste.
6. Lapioi perunajauhot lasilleseen kylmää vettä. Kuumenna kastikepohja kiehuvaksi ja suurusta perunajauhovedellä.
7. Anna kiehahtaa ja lisää kasvisrasvasekoite. Älä keitä enää. Säädä viskositeetti sopivaksi lisäämällä tarvittaessa vettä. 
8. Tarkista kastikkeen maku ja mausta suolalla.
9. Kasaa annos ja nam nam.

Kastikkeesta tuli aivan järisyttävän herkullista! Vastaava sopisi loistavasti myös valkealle kallalle, ja meinaan kokeilla tätä myös sitruunalla sekä inkiväärillä maustetun nyhtöpossun kera. 

Tästä tämä taas lähtee! Mukavaa syksyä kaikille!

Grillatut pekoniherkkusienet


Keskikesän juhlinnassa on parasta tietysti ruoka. Kesäkeittiöt tupruttavat herkullisiä tuoksuja, mökkiväki vääntää mitä mahtavimpia herkkuja, ja luonto suo ensimmäisiä uuden sadon tuotteitaan mansikoiden, herneiden ja pottujen muodossa. Voi, silli ja uusi peruna tuottavat yhdistyessään vastustamattoman makunautinnon.

Kuten kaikissa muissakin perheemme kesken vietettävissä kekkereissä, niin juhannuksenakin nautimme monipuolisesti kalaa. Eväkkäitä päätyy pöytään kraavattuna, kylmällä ja kuumalla savulla savustettuna, mätinä, hiillostettuina tai ties vaikka miten. Kalat mahdollistavat myös spontaania riemun pitoa niitä pyydettäessä. Yölliset kalareissut kuuluvat nimittäin keskeisesti kesäharrastuksiimme. Mikä sen mahtavampaa kuin hyvin syöneenä, hiostavan päivän päätteeksi saa pukata paatin vesille ja hengittää hetken tyynen järven usvaista, viileää ilmaa.

Herkullisista kaloista huolimatta, keskikesän pääateriat koostuvat ehdottomasti grillatuista jutuista.   Grillaamisesta ja sen saloista voisi kirjoittaa pitkästikin, mutta yksinkertaisilla perusjutuilla pääsee jo pitkälle. Kannattaa muistaa ainakin, ettei grilliä tarvitse aina töhöttää täydellä tulella, vaan pyyhitään marinadit pois ja sihautetaan lihoista pinnat kiinni parilalla ennen kuin siirretään ne ritilälle. Mausteet sekä makusoossit lisätään grillauksen lopussa ja paistomittari on ehdoton makkaraa paksumpien mötkylöiden kypsennyksessä. Grillin paistopinnat pyyhitään öljyllä ennen operaatiota ja laitteisto puhdistetaan röippeistä operaation jälkeen. Puhtaanapito lienee näistä se kaikkein tärkein vinkki, sillä p*skaisella härvelillä tulee myös sen mukaista e

Sienet ovat vakioineet asemansa grilliherkkujemme kärjestä, etenkin niiden helppoutensa ansiosta. Niitä on jopa vaikeaa pilata ja tätä kantamuotoa on niin helppo jalostaa kulloiseenkin kokonaisuuteen   täydellisesti sopivaksi.

Näiden herkkujen valmistaminen on todellakin helppoa kuin mikä ja ne valmistuvat muiden grillattavien ohessa kuin itsestään. Koko hässäkkään kuluu ehkä puolisen tuntia jos jaksaa kiirehtiä, mutta parhaiten pekonisienet onnistuvat kun ne kypsennetään hiljalleen, siinä muiden grillattavien loimussa.



Tarvitset

200-300g herkkusieniä
Tuorejuustoa (meillä oli aurinkokuivattulla tomaattilla maustettua)
100g pekonia
Varrastikkuja

1. Jos käytät puisia varrastikkuja, laita ne hetkeksi veteen lillumaan. Näin ne irtoavat paremmin eivätkä kärvähdä niin helposti.
2. Nypi sienistä jalat.
3. Sipaise tuorejuustoa herkkusienen hattuun ja aseta sienen jalka poikittain hatun sisään
4. Kääri sieni pekonisuikaleeseen.
5. Keihästä sienet varrastikkuihin.
6. Grillaa miedolla lämmöllä, mieluiten grillin ylemmällä ritilällä.
7. Kun pekoni on saanut sopivasti väriä nostele sinet tikkuineen syrjään ja anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua.
8. Poista seipäät tai vedä vaikka keppeineen päivineen. Unohta turha hosuminen ja nautiskele hetki.

Varrastikut helpottavat suuremman satsin käsittelyä grillissä ja pitävät pekonisuikaleet aloillaan. Sieniä ei kannata käännellä paistamisen aikana, vaan ne kannattaa pitää koko ajan juustopuoli ylöspäin, muuten juustot karkaavat ja käry on valtava. Seinistä kihisee muutenkin hämmästyttävä määrä nestettä ja pekonista sulaa luonnollisesti jokseenkin runsaasti rasvaa. Paistopaikka kannattaa siis suunnitella grilliin siten, ettei sulava rasva aiheuta turhia lieskoja tai neste lirise pilaamaan hiillosta. Alumiinifoliovirityksen, paistoalustat sun muut vimpstaakkelit ovat tähän tarkoitukseen sopivia apuvälineitä.



Pinkit prinsessapopparit


Nyt tuntuu olevan siellä sun täällä lasten kemuja ja kutsuja. Meilläkin oli pari päivää kestävät prinsessahöykytykset, ensin mummuille ja sitten muksuille. Kekkereitä odotettiin ja suunniteltiin juhlakalun toimesta ainakin puoli vuotta. Viimeinen kuukausi pidettiinkin prinsessavaatteita yötä päivää, jotta viimeinkin koittavilla lastenkutsuilla voisi pukeutua legginseihin ja t-paitaan. Jeps! 

Tällä kertaa päätettiin jo melko aikaisessa suunnittelun vaiheessa ettei kakkua leivottaisi, ei ainakaan lasten kekkereihin. Aikaisemmin lastenkattauksissa tarjoillut täytekakut kun ovat jääneet usein syömättä ja kaikki muutkin meidän aikuisten mielestä "niin hauskat lasten jutut" ovat aiheuttaneet nirsoilua. Tämän vuoksi päätimmekin noudattaa helpointa reittiä kaikissa tarjoiltavissa. Lasten pöytään päätyi kakun sijasta jäätelöä. Naposteltavaksi nakkeja, lihapullia, pinkkiä popparia, namia, kirsikkatomaatteja, kurkkua, muutamat kaupan korvapuustit, pakasteen pullat, vesimelonia ja leegio keksejä. Lähes kaikki katosi pieniin massuihin. Eivät nuo lapset ehkä taida arvostaa niinkään sitä kuinka paljon vaivaa ja aikaansa isäntäväki on käyttänyt tarjoiluiden loihtimiseen?
  
Omasta lapsuudesta muistan, että lasten synttäreillä täytekakkua odotettiin kovasti ja se tuntui kaikille maistuvankin. Lieneekö lasten synttärikakut sitten menettäneet tehonsa kaikkien uusien herkkujen puskiessa pöytiin vai onko aika vain kullannut muistot. Voihan se olla, että lama-ajan lapsille saattoi kakku upota herkemmin kuin näille kosketusnäyttökakaroille! Niin tai näin, muoti tuntuu olevan lapsukaisilla kakuista poispäin. Aikuisten juhlapöytiin kakut kyllä tuntuvat vakioituneen ja itsekin tykkään haukata lohkareen jos toisenkin hyvän kahvin kanssa. Lopulta siinä kävikin niin iloisesti, että äitini toi mummujen kahvipöytään herkullisen suklaamoussekakkuluomuksensa, joten minä säästyin tällä kertaa leipomiselta, oli valtavan hyvää kakkua kahvin kanssa ja prinsessa sai puhaltaa neljä kynttiläänsäkin koreasti. Olisihan se ehkä voinut olla vähän hassua puhaltaa kynttilöitä jostain nakkiaseltemasta. 





Vaikka selkäparkani ilmoittikin erääseen väliin vihlaisulla, että tämä alkaa olla jo iskälle liikaa, saatiin lopputulemana kuitenkin aikaiseksi kaikille mukavat muistot. Hyvin menivät molemmat kemut, kaikki tuntuivat tyytyväisiltä ja päivän sankarin hartaimmat toiveetkin kävivät toteen: kutsua kaverit leikkimään, "ähkkäpää BDV" (tähkäpää-dvd), pukeutua prinsessaksi ja syödä pinkkiä popparia. Kaiken tämän toetuttamiseen ei hyviä haltiattaria tarvittu, sillä koko operaatio luisti minimaalisella ponnistelulla. Toivotut erikoispopcornit lienivät listan vaativimmat, mutta olivatpas kerrassaan metkan makuista maiskutettavaa. Suolainen ja makea, rapean rouskuva ja karkkimaisen kermainen yhdistyvät jokseenkin kiintoisalla tavalla. Näitä saa myös kustomoitua vaivatta kekkereiden teeman mukaan aika kätevästi, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. 

1 pussi mikro poppareita
ripaus suolaa
200g valkosuklaata (meiltä löytyi vain 100g mutta annoksen tuplaamalla tullee hyvä)
nokare voita
elintarvikeväriä
strösseleitä

1. Valmista popparit. Levitä levinpaprille ja ripota suolaa päälle.
2. Sulata suklaa ja voi vesihauteessa. Säädä koostumusta sopivan juoksevaksi lisäämällä voita tarvittaessa. Kannattaa sekoitella mömmöä aika rivakasti.
3. Lisää elintarvekeväriä. Ihan pieni tippa riitti tuottamaan pinkkiä valkosuklaasta.
4. Valuta kuuma ja juokseva sula valkosuklaavoimassa popparien päälle.
5. Koristele nompparelleilla.
6. Vie viileään jähmettymään. Tunti jääkaapissa riittää.
7. Irroittele jäähtyneet valkosuklaiset popparit toisistaan ja aseta tarjolle.

Ilman voita valkosuklaa jäi liian tönköksi, joten voita joutuu sen vuoksi lisäämään. Saman tehtävän saa aikaiseksi varmasti millä tahansa muullakin kovalla rasvalla, vaikka margariinilla tai kookosrasvalla. Aijon kokeilla ehdottomasti kustomointia kookosrasvalla ja kookohiutaleilla, sekä tummalla suklaalla ja piparminttupastillirouheella, heti vaan kun seuraavat kestit ovat taas tiedossa. Ei kuitenkaan ihan heti, sillä karkkihampaat on nyt kyllä kaluttu kipeiksi eikä selkäkään ole ihan vielä biletyksestä palautunut.


Seuraa Instagramissa (@chezhenkka) ja Chez Henkan facebookissa.

Ei se moderni klassikko avokadopasta, vaan...






Kulunut viikko ja etenkin eilinen hurahtivat synttärivalmisteluja pukatessa. Koko perhe ahkeroi itsensä uuvuksiin, eikä tilannetta helpota yhtään kuopuksen tulehtunut henkitorvi. Huonosti nukuttujen öiden vuoksi välillä vähän nahisteltiin, nukuttiin päikkäreitä vuorotellen ja pinnistettiin lopulta yhteisvoimin pirtti paraatikuntoon. Pari hommaa jäi vielä täksikin päiväksi, mutta onneksi pahimmat on jo tehty. Nyt otan kuitenkin aamukahvia ja rentoudun hetkeksi kirjoittamaan tätä.

Asumuksemme nurkkiin oli jälleen kertynyt hämmästyttävät röykkiöt kaikkea todella rasittavaa roinaa. Suvuissamme esiintyy vastenmielistä hamstraamista, joten jotain oli tavaroille tehtävä ettei "hallittu" kaaos ajautuisi eräänkin kerran vastaan vierineeksi helvetilliseksi sekasorroksi. Tavallisesti pyrimme korjaamaan risat vekottimet ja tarpeettomaksi muuttuneet artikkelitkin saatamme kierrätykseen tai edes lajittelemme ne asian mukaisesti jätteiksi. Nyt ahdistus oli jo orastavan kiireen siivittelemänä liian suurta ja päätimme lakaista häpeilemättä vähän rajummalla luudalla.  Lastenhuoneesta irtosi jo jätesäkillinen rikkoutuneita leluja. Säkkiin vilkaistessa sai surullisesti huomata, kuinka leikeissä tuhoutuneet tuotteet olivat pääasiassa sitä kiinalaista muovista krääsää, johon on saatu tuhrattua eräskin penni kirpputoreilla ja supermarkettien alennusmyynneissä. Ruostunut potkulauta, risa jäkki ja tusina muuta työhuoneessa puoliväliin ehtinyttä projektia löysivät tiensä myös tylysti kaatopaikalle. Kehityskelpoiset yksilöt pakattiin siististi pienempään tilaan ja lojuneet tykötarpeet seka työkalut palautettiin omiin osoitteisiinsa. Ei muuten harmita ollenkaan, kun työpisteelle pääsee nyt kävelemään harppomatta, eikä kaikki keskeneräisyydet irvistele enää esillä.

Voitte uskoa, että tämän eräänlaisen logistiikan lisäksi residenssiimme oli myös pesiytynyt eräskin karkoitettava villakoira ja tahmatassujen tahrimia pintojakin riitti jynssättäväksi. Kiiressä kiukuttaa jo ihan itsestäänkin, mutta nälkäisenä se käy vielä mukavammin, jotain olisi siis kai välillä syötäväkin. Evästauolla toivottiin yhteisesti jotain hyvää ja nopeasti. Tutut raaka-aineet olivatkin lojuneet jo pari päivää valmiina, joten ostaessa napakat avokadot olivat ehtineet kypsyä täydellisiksi. Tuumasta tuli tointa ja tuttu resepti kustomoitiin kaikille kelpaavaan muotoon hämmästyttävän onnistuneesti. Alkuperäistä avokadopastaa tulikin tankattua aikaisemmin aika säännöllisesti, ainakin siihen saakka kunnes allergikkomme ryhtyi rajoittamaan bravuureitamme. Tavaksi on nimittäin yritetty ottaa, että imeväisiä lukuun ottamatta kaikki ruokalijat söisivät samaa ruokaa... Vältetään turha annoskateus ja maistellaan yhdessä uusia juttuja. Pastat ovat olleet siis gluteenittomiin siirryttyä vähän tauolla. Muutaman kerran olemme tosin keittäneet pojalle omat gluteenittimoat spagetit, hänen toivoessaan Mauno Matosia tarjottavaksi. Aika hyvin on nälkäisille eväät kelvanneet, jopa vähän kummallisemmatkin tarjottavat, joskin meidän tänään nelivuotias tyttäremme on nyt aloittanut annoksen ulkonäköön ja vihreään väriin perustuvan nirsoilun.





Kunnia alkuperäisen reseptin esittelystä kuuluu tietysti Safkaa tyypeille. Tämä pöperö valmistuu muuten ihan vartissa ja tästä satsista riittää sopivat annokset 3-4 henkilölle.

4-5 mönttiä riisinuudeleja (ehkä noin 400g kuivana)
Kimppu basilikaa
3-4 kynttä valkosipulia
Lime
100g pecorino juustoa
4 Avokadoa
1 dl oliiviöljyä
1tl rouhittua pippuria
suolaa

1. Hienonna yrtit ja valkosipulit. Älä fuskaa silppurilla tai valkosipulin liiskaajalla. Veitsellä silputen tulee parempi maku ja koostumus.
2. Valitse kulho ja nakkaa silput siihen. Litistä limestä mehu ja lorauta öljy silpun päälle.
3. Halkaise avokadot, poista kivi ja lusikoi suupaloina kulhoon.
4. Raasta juusto kulhoon tiuhalla raastinraudalla. Pecorinoa löytyy kaupoista myös valmiina raasteena, mutta kokonaiset juustot ovat osoittautuneet aina paremman makuisiksi.
5. Hämmennä komponen sekaisin ja jätä rauhoittumaan sillä välin kun nuudelit kiehuvat.
6. Keitä munanuudelit suolatussa vedessä. Nämä olivat valmiita 3min keittämisellä, jonka jälkeen huuhtelin ne huolellisesti. Lorautin myös huuhtelun jälkeen oliiviöljyä nuudeleihin, koska muuten ne takertuvat toisiinsa, muodostaen yhden ison vaikeasti tarjoiltavan takkupalloköntsän.
7. Hämmennä nuudelit ja kulhon sörsselö sekaisin. Tarkista suola ja tarjoile.

Tykkään tästä enemmän jäähtyneenä kuin ihan kuumana. Siksi huuhtelin nytkin nuudelit kylmällä vedellä, enkä lämmittänyt niitä enää uudelleen mitenkään. Näin lämpimällä kelillä ja siistimisestä hiki hatussa tämä ainakin maistuu haaleana paljon paremmalta kuin lämpimänä. Jääkaapistakin kävin santsaamassa myöhemmin ihan kylmänä, sepäs olikin hyvää. Kokeile vaikka.

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka) ja Chez Henkan facebookissa.


Broilerin reisipalat makeassa valkoviinikastikkeessa



Minulla vallitsi pitkään kummallinen käsitys siitä, että ruuasta on vaikea saada nopeasti hyvää. Käsitykseni olikin, että juuri nopeudella mukamas eroteltaisiin kotikokit ja muut amatöörit ammattilaisista, jotka puolestaan kykenevät tykittämään mitä ihmeellisimpiä annoksia muutamassa minuutissa tilauksen kilahtamisesta. Toki ammatilaiset ovat keittotaitoineen aivan oma ryhmänsä, mutta täytyy muistaa myös, että ammattikeittiössä moni asia on ihan toisin kuin kotona, jonka vuoksi ravinto valmistuu ravintolassa nopeammin. Ei meillä ainkaan ole viikon menun mukaisia esivalmisteluita tehtynä, eivätkä kaikki tarvikkeet ole läheskään käden ulottuvissa ja harvemmin on apukokkejakaan paikalla. Vaikka tavoite niin ravintolassa kuin kotonakin lienee suunnilleen sama, voivat lähestymistavat kelvollisen tarjottavan saavuttamiseksi olla siis varsin erilaiset. Valmistusaika ei liene silti keskeinen seikka keittotaidon mittarina, varsinkaan kotikeittiössä, joskin pikaisesti valmistuville antimillekin on paikkansa meidänkin arjessa.

Toinen jännä homma oli huomata, kuinka yksinkertaisilla ja vähäisillä raaka-aineilla tuppaa tulemaan usein yllättävän onnistuneita eväitä. Vastaavasti, kun oikein innostuu kokkaamaan ja on siinä reseptiikan "kehittely" kiimassa, tulee herkästi mokattua kun pataan lipsahtaa sen seitsemäätuhatta eri maustetta ja raaka-aineitakin nakellaan kyytiin täyslaidallinen. Tuloksena on valitettavan usein järisyttävä makujen kakofonia, jossa puolet herkullisista aineksista jää maistumatta. Esimerkiksi smoothiet ovat surullisen kuuluisia tästä sekameteli-ilmiöstä. Tietysti niillä ainesosilla voi olla ja on useinkin muita funktioita kuin maku, mutta "Keep it simple" periaate tuntuu toimivan makujen osalta aika hienosti. Turhaa vääntämistä ja hankalia työvaiheta saa jätettyä annoksen jalostuksesta pois, jolloin lautaset lentävät nälkäisten ruokailijoiden eteen nopeammin. Kaikki ovat tyytyväisiä, ruoka lämmintä ja muut aktiviteetit voivat taas jatkua. Jälleen selvä Win-Win -asetelma!

Näiden huomioiden jälkeen saankin pettyä useasti asioidessani keskitasoisissa lounas- ja grilliravintoloissa. Olisin osannut valmistaa tilatun herkun ihan itse, ehkä jopa peremmin. Odotin keittiöstä yhä jotain uskomatonta ja uutta. Rahalle ei tuntunut saavan näissä paikoissa juuri mitään lisäarvoa, valmistuksen riemukin jäi kokematta. Vaatimustasoni lienee noussut, mutta valitettavasti kukkaron nyörit eivät anna samassa tahdissa periksi, jotta makuelämyksiä kehtaisi etsiä aktiivisesti astetta rankemmista ravintoloista. Uteliaana uusiin makuihin olen siis päätynyt tekemään aika paljon ihmeellisyyksiä ihan itse, että on päässyt tutustumaan mieleisiin sapuskoihin. Itse tehdessä myös tutustuu ihan erilaisesta perspektiivistä ruokalajiin kuin pelkästään ateriaa ahmiessan.

On mukavaa, kun ruoka on alkanut herättää kansassa keskustelua ja aihe tuntuu kiinnostavan yhä useampia. Parhain juttu tässä lienee se, ettei suusta tungeta enää niin herkästi kaikkia elintarviketeollisuuden hölmöyksiä ja ruuan alkuperä sekä puhtaus ovat nousseet tärkeiksi seikoiksi kuluttajien puolella. Tottakai viihedeteollisuuskin on löytänyt ilmiöstä tarttumapintaa ja ajoittain jopa ärsyttävän tehokkaasti. Telkkarista kun voi tulla ruokaohjelmaa puolet päivästä! Jokaisen itsenäisen valtion mestarikokit, helvetin keittiöt sekä top chefit ovat saaneet jo siinä määrin lähetysaikaa, että televisiomme kyllä vaihtaa aika nopeasti kanavaa ruokarealityn jälleen alkaessa. Siinä vaiheessa kuin ruttunaamaiset kiroilevat keittiömestarit alkavat paiskomaan posliinille kasattuja annoksia kameroiden edessä, minua jopa suututtaa. Sellainen kun on mielestäni ruualla leikkimistä pahimmillaan ja se jos mikä on kuvottavaa!

Tietysti kaikki kunnia ammattikokeille, heidän taidoilleen ja tekemälleen työlle, mutta jossain kohtaa välillä vähän hörähtää meikäläiseltä yli tämä alati paisuva ruokakupla kaikenlaisten ruokakilpailuden, huippukokkien ja ravintoloiden ympärillä. Liekö illuusio ylistyksestä vain viihdemaailman kulissia, mutta suurta on silti julkisuus ja sen siivillä tuotettava kulutustavaroiden markkinointi. Ymmärrän kyllä, että ihannoitujen fiinien ruokaravintoloiden tarjoama elämys koostuu monesta muustakin tekijästä kuin siitä ruuasta, tosin silloin ollaan mielestäni jo aika kaukana siitä ravintotilan alkuperäisestä funktiosta. En toki teilaa sitäkään, etteikö tämän tyyppiselle kulttuurille olisi tarvetta ja tietysti nautin myös itse korkeatasoisista palveluista ja tuotteista. Syvemmän kumarruksen suon silti aina Jaakko Kolmosen kaltaisille uurtajille tämän kaiken gourmet-hypetyksen ja kokkitappelurealityn kulta-aikana. Järkeä saa taas käyttää, kaikkea kannattaa kuluttaa kohtuudella ja paluu takaisin ihan perusjuttujen äärelle - toimivat meillä ja tuottavat tulosta. Parasta ruokaa tulee ihan helposti ja jopa vähäisistä, mutta hyvistä raaka-aineista, jopa omin pikku kätösin.

Tämän pöperön valmistukseen tuhraantuu noin 30 minuuttia. Mielestäni tämä oli makuun nähden varsin nopeasti valmistuva ruoka, eikä lieden äärellä tarvitse edes koko valmistusaikaa viettää, koska lihat saavat jäädä hetkeksi hautumaan ja riisikin kypsyy vahtimatta. Jokaista keskiverto-ruokailijaa varten on hyvä varata pari reisipalaa. Tällä kertaa herkuttelimme rouvan kanssa kahdestaan, joten tällä ohjeella tulee reilut annokset kahdelle.



4 broilerin reisipalaa
Tilkka oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 rkl tummaa sokeria
1,5 dl valkoviiniä
2 dl kermaa

Villiriisiä lisäkkeeksi

1. Laita riisit kiehumaan. Lisäsin keitinveteen suolan sijasta kanaliemikuution.
2. Kuumenna tilkka öljyä kasarissa ja ruskista reisipalat täydellä teholla. Pinta saa tulla rapeaksi. Vielä ei ole tarkoitus kypsentää lihoja.
3. Hienonna sipuli
3. Ota lihat pois pannulta.
4. Jos kasari jäi kuivaksi lisää vielä tilkka öljyä, ennen kuin latat sipulit paistumaan. Ripottele ruokalusikallinen kookos- tai fariinisokeria sipulisilpun päälle.
5. Kun sipulit ovat kevyesti paahtuneet, lisää pannulle valkoviiniä.
6. Keitä kasaan.
7. Kun noin puolet viinistä on haihtunut pois, lorauta kerma ja säädä lieden tehoa pienemmälle, siten että kastike juuri ja juuri kiehuu.
8. Upota lihat kastikkeeseen ja anna hautua kannen alla 10-15min tai kun suurimman lihapalan sisälämpötila on 25°C. Paistomittarilla varmistut lihojen kypsyydestä.
9. Kun lihat ovat kypsiä, tarkista kastikkeen suola ja lisää nyt ainakin hyppysellinen.
10. Kasaa annokset ja tarjoile rapsakan salaatin kera.

Viininä palveli niin laseissa kuin kastikkeenkin pohjana alkukesäisen pirteä ja makeahko Moselland Riesling Kabinett 2014. Mukavan neutraali, mutta silti tyylilleen uskollinen ja edullinen saksalaisella tarkkuudella tuotettu tasalaatuinen viini. Tällä kastikkeella tulen kyllä jatkossa testailemaan, miten erilaiset valkkarit kermakastikkeen kanssa käyttäytyvä. Kannattaa kokeilla annoksen ja viinin tukena paahdettua saaristolaisleipää tai kuvissa esiintyvää eestiläistä makeaa must leibää, joka voidellaan hienonnettulla valkosipulilla maustetulla levitteellä. Olkaas taas hyvät.

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka), Chez Henkan facebookissa tai Blogilistalla. 







Tropiikin smoothie


Meille on tullut mukava tropiikkisimulaattori kotiin. Tässä saa kivasti tuntumaa aloittelevan kesän matalapaineisiin ja muihin painostaviin ukkosta enteileviin sääilmiöihin! Asuntomme kaikki ilmastointikanavat on nimittäin tukittu roskapussein ja toistapuolta talosta peittää iloisesti pressuseinä. Kun keittää liedellä mitä hyvänsä tai kun joku käy suihkussa, huoneilma muistuttaa sademetsää. Onneksi ikkunoitakaan ei ole voinut pitää tuuletuksen toivossa auki, sillä talon pressuttomalla seinustalla röhkii päivittäin nosturiauto. Se tupruttaa käsittömättömän määrän dieselin katkuista nokea ilmoille päkistellessään kattoa remontoiville sedille tarvikkeita ja noukkiessaan vanhan katon riekaleita alas.  Virka-ajan jälkeen voi toki hetken antaa ilman käydä avoimista ikkunoista, mutta ei tietenkään seurauksitta. Naapuruston lapset olivat onneksi ystävällisesti poimineet ikkunamme alta vuoren leluja, joita meidän mukulat olivat avoimista ikkunoista pihalle lennätelleet. Oli siellä joukossa kai joku lentokonekin, että ajatusta oli taustalla. Kävipä mielessäni kuitenkin, että onneksi ei asuta tämän korkeammalla, saatika kovin vilkkaan kulkuväylän varrella.

Kuten tässä meidän hellesimulaattorissammekin, niin ihan oikeallakin helteellä menee helposti ruokahalut. Valitettavasti nälästä johtuva kiukuttelu ei katoa mihinkään, vaan saattaa jopa pahentua vekkarin viittoessa lounasaikaa ja ilmapuntarin kertoessa rajuilman lähestymisestä. Tukaliin tilanteisiin sopii aterioiden korvikkeeksi loistavasti helposti nautittavat ja valmistettavat smoothiet. Löysä ja terveellisyyttä tavoitteleva synteettinen massa on helppo valmistaa myös sauvasekoittimella, mutta keneltäpä ei nyt jonkin sortin blenderiä löytyisi. Jokainen joka on edes kerran ryhtynyt elintapojaan remontoimaan, on päätynyt jostain syystä hankkimaan keittiöönsä tietysti blenderin. Ehkä se on ollut samanlainen statussymboli kuin nyt ovat nämä aktiivisuusrannekkeet. Jännittävää kuitenkin huomata, että ankarin tuomari aktiivisuuden tai sen puutteen osoittajan lienee peilikuva. Sitä en ole vielä saanut huijatuksi, blenderillä enkä minkään sortin aktiivisuuselektroniikalla. Kaikesta huolimatta, siellä se meidän blenderi on taas koko synkän talven ja kiireisen kevään viettänyt lomaansa keittiötason hämärimmässä nurkassa. Ihan mukava oli kaivaa se sieltä esiin.




Tämmöstä sinne tungin ja siitä tuli kaksi annosta:

3dl vanhanajan luomumaitoa
puolikas ananas
banaani
nektariini
2rkl chia-siemeniä
2rkl auringonkukansiemeniä
nippu tuoretta minttua

1. Tunge kaikki komponentit blenderiin
2. Soseuta
3. Notkista tarvittaessa vedellä tai maidolla ja nauti.

Ananas tuppaa eltaantumaan melko pian kun sen on kerran kuoristaan päästänyt. Pidän itse jokseenkin paljon ananaksesta, mutta kerrallaan sitä ei tule meillä hotkittua kokonaan. Alkaa kitalaki kutisemaan kun sitä liikaa popsii kerrallaan. Yli jäävän puolen yleensä kuutioin ja pakasta, jolloin pakastetut jämät toimivat kuin jääpalat. Smoothien valmistamisessa käytin tällä kertaa tuoretta ananasta, mutta vastaavan plöräyksen olen valmistanut myös pakastetuista ananaskuutioista. Se taisi olla jopa parempaa, ainakin kylmänä se virkisti kivasti. Mönjä säilyy miellyttävän makuisena jääkaapissa vuorokauden, joskin banaanin vuoksi se saattaa hieman harmaantua ja chia-siementen turvotessa paksuuntuu huomattavasti.

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka), Chez Henkan facebookissa tai Blogilistalla.