Mukimuffini vol.2




Tämä konsepti on varmaan monelle jo wanha juttu. Tänään vietetään kuitenkin naistenpäivää, joten ajattelin helpottaa reseptillä päivän unohtaneiden herrasmiesten kotioloja. Vaikka kukkapuskat olisvatkin unohtuneet, niin mököttäjän ehtii vielä lepytellä pyöräyttämällä salaa mukillisen muffinia.

Meille tämä mukimuffinijuttu tuli pari kuukautta sitten vaimon instagramin tuliaisena. Herkullinen kuva johdatti linkkiä pitkin blogiin, josta löytyi reseptin kantamuodon Mukiinmenevän muffinsin ohje. Koimme alkuperäisen reseptin mainioksi, mutta lähdin silti jatkamaan hieman tuotekehitystä. Näin siinä kävi:


Tarvitset

4 rkl vehnäjauhoja
4 rkl sokeria
2 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl voita, öljyä tai margariinia
4rkl kahvia

1. Sekoita huolellisesti kaikki kuiva-aineet keskenään.

2. Mittaa mukiin öljy, voisula tai juokseva margariini. Voilla tulee luonnollisesti parasta.
3. Mittaa sitten mukiin kuuma kahvi.
4. Sekoita voimakkaasti tasaiseksi mömmöksi.
5. Mikroon täydellä teholla 2 minuutiksi pyörimään. Älä käytä mikrokupua.
VALMIS

Taikina kohoaa suunnilleen kaksinkertaiseksi, joten huomioi tämä mukia täyttäessäsi. Tämän valmistamiseen ei saa kulumaan kuin 5 minuuttia.

Eikun äkäpussia kesyttämään. Tsemppiä!

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka), Chez Henkan facebookissa tai Blogilistalla.

21 kommenttia

  1. Pakko kysyä: minkä merkkisiä noi teidän mukit ovat? Ovat muuten tosi kivan näköisiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekin pidämme niistä. Ne ovat Arabian Koko-sarjaa.

      Poista
  2. Moi. Millä voisi korvata kahvin? Tai voishan sitä yrittää kapselikeittimen kahvilla(ko)? Teen tätä ehdottomasti joku päivä. Vaikka töissä!

    (mitähän nimimerkkiä käytin viimeksi...?)

    Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuperäisessä versiossa oli käytetty ihan vaan vettä. Luulen siis, että kaikkea veden ja espresson väliltä voi soveltaa :)

      Poista
  3. Mä oon niin kateellinen tällä hetkellä kaikille joilla on mikro!!! :D
    Pelkästään näitä varten ei ehkä mikroa kyllä kannata hankkia.. 3,5v sitten luovuttiin mikrosta kun ei sille ollut käyttöä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! :D Sitten vaan kavereiden mikroja hyödyntämään. Aika pitkään olette pärjänneet jo ilman, arvostan.

      Poista
  4. Nams, näyttää kyllä herkulliselta! Varmaan myös kaakao(veteen tehty) käy kahvin tilalle? Mutta ehdottomasti testiin menee! :b

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu hyvin. Alkuperäisessä reseptissä oli tehty juurikin pelkkään veteen.

      Poista
  5. munaton mukiresepti – jes! kiitos!!!

    -Piia

    VastaaPoista
  6. Erityiskiitos ekasta munattomasta mukikakkureseptistä minkä olen nähnyt :). T. Imetysdieetillä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkaapa hyvät. Mukava kuulla, että tarvetta tällaisille pikaresepteillekin ilmeisesti on.

      Poista
  7. Mulla tästä tuli kuivaa, olikohan liian kauan mikrossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se voi olla. Laitoin kieltämättä vähän epämääräisesti tuohon reseptiin "täydellä teholla", sillä onhan mikroja erilaisia. Tehokkaalla mikrolla voi tulla hyvä jo 1-1,5 minuutissa. Kannattaa kokeilla uudestaan. Jos viitsit, niin olisi kiva kuulla onnistuitko uudella yrityksellä ja miten? Jauhojen karkeus ja leivinjauheen koostumuskin voivat hieman vaikuttaa lopputulokseen. Mukin paikalla mikrossa on myös ilmeisesti merkitystä.

      Poista
    2. Paljonkos on teidän "täydellä teholla"? Meidän on 850 W.. Valmistumisen tasoa on kyllä vaikea arvioida kun mikrossa palo lamppu... :)

      Susanna

      Poista
    3. Tarskistin asian ja tehoa näyttäisi miedän mikrossa olevan peräti 1000W. Itseassiassa sokkona mekin joudumme mikroa käyttämään, koska siitä on myös lamppu palanut. Sitä risaa polttimoa ei ikinä muista ottaa sieltä malliksi mukaan kun lähdetään ostoksille. Meinaan varmaan jo vuoden ollut tuollaisena...Ähh, ärsyttävää!

      Poista
  8. Ääh! Tällaiset reseptit on kiellettyjä! ;) Pakko testata! T. Tontonton-ruokavalio imetyksen takia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaukseen vaan. Kielloista huolimatta tämä ei jää tähä, sillä mukimuffini 2. on jo seuraava evoluutiovaihe menossa ;)

      Poista
  9. Kokeilin... Eka annos ohjeen mukaan ja kuppina arabian 24h iso teekuppi. 1 min kohdalla kurkistin mikroon niin oli kiehumassa yli. Ja 1,45 pidin ja vähän väliä kurkin. En saanut reunojen yli. Mielettömän hyvää! Veden kera jo tarpeeksi makeaa mulle. Aitoo kaakaojauhetta käytin. Ja kuumaa vettä. Toisen tein puolikkaan annoksen ja annoin olla 1min 50 s ja koko aika ilman kurkisteluja. Yhtä hyvää! Nyt on ongelma. Kuka syö toisen..? Siippa tulee kotiin vasta puoliltaöin.... :)

    Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa tutkimustyötä! Mukava kuulla että maistui. Lopputulokseen vaikuttaa näköjään aika paljon mukin muoto. Nuo meidän kipothan ovat aika laakeita, joten taikina pääsee kohoamaan suhteessa suuremmalle alueelle kuin suoraseinäisemmissä mukeissa. Aikalailla kaksinkertaiseksi se leivos vaikuttaisi kuitenkin kohoavan.

      Meillä reseptien koevedoksetkin tuntuvat ennenpitkää katoavan, vaikkei sopivia uhreja/maistajia olisikaan näköpiirissä :D

      Poista
  10. Mukin mallillakin saattaa olla väliä? Mä kokeilin tätä kans ja hyväähän se oli! Mutta ainoa problemos oli kun ainoa riittävän iso kuppi oli starbucks kahvikuppi mikä on aika paksua matskua ja tasaleveä alhaalta ylös.. siinä vaiheessa ku pinta oli vielä taikinainen niin pohja oli jo kuivankovaa känttyä, keskellä majaili tosin riittävästi ideaalikoistumuksessa olevaa taittamaan kovimmankin makeannälän :D Mut siis pitäis olla ylöspäin levenevä kuppi varmaan, kuten tuo koko!

    VastaaPoista