Broilerin reisipalat makeassa valkoviinikastikkeessa



Minulla vallitsi pitkään kummallinen käsitys siitä, että ruuasta on vaikea saada nopeasti hyvää. Käsitykseni olikin, että juuri nopeudella mukamas eroteltaisiin kotikokit ja muut amatöörit ammattilaisista, jotka puolestaan kykenevät tykittämään mitä ihmeellisimpiä annoksia muutamassa minuutissa tilauksen kilahtamisesta. Toki ammatilaiset ovat keittotaitoineen aivan oma ryhmänsä, mutta täytyy muistaa myös, että ammattikeittiössä moni asia on ihan toisin kuin kotona, jonka vuoksi ravinto valmistuu ravintolassa nopeammin. Ei meillä ainkaan ole viikon menun mukaisia esivalmisteluita tehtynä, eivätkä kaikki tarvikkeet ole läheskään käden ulottuvissa ja harvemmin on apukokkejakaan paikalla. Vaikka tavoite niin ravintolassa kuin kotonakin lienee suunnilleen sama, voivat lähestymistavat kelvollisen tarjottavan saavuttamiseksi olla siis varsin erilaiset. Valmistusaika ei liene silti keskeinen seikka keittotaidon mittarina, varsinkaan kotikeittiössä, joskin pikaisesti valmistuville antimillekin on paikkansa meidänkin arjessa.

Toinen jännä homma oli huomata, kuinka yksinkertaisilla ja vähäisillä raaka-aineilla tuppaa tulemaan usein yllättävän onnistuneita eväitä. Vastaavasti, kun oikein innostuu kokkaamaan ja on siinä reseptiikan "kehittely" kiimassa, tulee herkästi mokattua kun pataan lipsahtaa sen seitsemäätuhatta eri maustetta ja raaka-aineitakin nakellaan kyytiin täyslaidallinen. Tuloksena on valitettavan usein järisyttävä makujen kakofonia, jossa puolet herkullisista aineksista jää maistumatta. Esimerkiksi smoothiet ovat surullisen kuuluisia tästä sekameteli-ilmiöstä. Tietysti niillä ainesosilla voi olla ja on useinkin muita funktioita kuin maku, mutta "Keep it simple" periaate tuntuu toimivan makujen osalta aika hienosti. Turhaa vääntämistä ja hankalia työvaiheta saa jätettyä annoksen jalostuksesta pois, jolloin lautaset lentävät nälkäisten ruokailijoiden eteen nopeammin. Kaikki ovat tyytyväisiä, ruoka lämmintä ja muut aktiviteetit voivat taas jatkua. Jälleen selvä Win-Win -asetelma!

Näiden huomioiden jälkeen saankin pettyä useasti asioidessani keskitasoisissa lounas- ja grilliravintoloissa. Olisin osannut valmistaa tilatun herkun ihan itse, ehkä jopa peremmin. Odotin keittiöstä yhä jotain uskomatonta ja uutta. Rahalle ei tuntunut saavan näissä paikoissa juuri mitään lisäarvoa, valmistuksen riemukin jäi kokematta. Vaatimustasoni lienee noussut, mutta valitettavasti kukkaron nyörit eivät anna samassa tahdissa periksi, jotta makuelämyksiä kehtaisi etsiä aktiivisesti astetta rankemmista ravintoloista. Uteliaana uusiin makuihin olen siis päätynyt tekemään aika paljon ihmeellisyyksiä ihan itse, että on päässyt tutustumaan mieleisiin sapuskoihin. Itse tehdessä myös tutustuu ihan erilaisesta perspektiivistä ruokalajiin kuin pelkästään ateriaa ahmiessan.

On mukavaa, kun ruoka on alkanut herättää kansassa keskustelua ja aihe tuntuu kiinnostavan yhä useampia. Parhain juttu tässä lienee se, ettei suusta tungeta enää niin herkästi kaikkia elintarviketeollisuuden hölmöyksiä ja ruuan alkuperä sekä puhtaus ovat nousseet tärkeiksi seikoiksi kuluttajien puolella. Tottakai viihedeteollisuuskin on löytänyt ilmiöstä tarttumapintaa ja ajoittain jopa ärsyttävän tehokkaasti. Telkkarista kun voi tulla ruokaohjelmaa puolet päivästä! Jokaisen itsenäisen valtion mestarikokit, helvetin keittiöt sekä top chefit ovat saaneet jo siinä määrin lähetysaikaa, että televisiomme kyllä vaihtaa aika nopeasti kanavaa ruokarealityn jälleen alkaessa. Siinä vaiheessa kuin ruttunaamaiset kiroilevat keittiömestarit alkavat paiskomaan posliinille kasattuja annoksia kameroiden edessä, minua jopa suututtaa. Sellainen kun on mielestäni ruualla leikkimistä pahimmillaan ja se jos mikä on kuvottavaa!

Tietysti kaikki kunnia ammattikokeille, heidän taidoilleen ja tekemälleen työlle, mutta jossain kohtaa välillä vähän hörähtää meikäläiseltä yli tämä alati paisuva ruokakupla kaikenlaisten ruokakilpailuden, huippukokkien ja ravintoloiden ympärillä. Liekö illuusio ylistyksestä vain viihdemaailman kulissia, mutta suurta on silti julkisuus ja sen siivillä tuotettava kulutustavaroiden markkinointi. Ymmärrän kyllä, että ihannoitujen fiinien ruokaravintoloiden tarjoama elämys koostuu monesta muustakin tekijästä kuin siitä ruuasta, tosin silloin ollaan mielestäni jo aika kaukana siitä ravintotilan alkuperäisestä funktiosta. En toki teilaa sitäkään, etteikö tämän tyyppiselle kulttuurille olisi tarvetta ja tietysti nautin myös itse korkeatasoisista palveluista ja tuotteista. Syvemmän kumarruksen suon silti aina Jaakko Kolmosen kaltaisille uurtajille tämän kaiken gourmet-hypetyksen ja kokkitappelurealityn kulta-aikana. Järkeä saa taas käyttää, kaikkea kannattaa kuluttaa kohtuudella ja paluu takaisin ihan perusjuttujen äärelle - toimivat meillä ja tuottavat tulosta. Parasta ruokaa tulee ihan helposti ja jopa vähäisistä, mutta hyvistä raaka-aineista, jopa omin pikku kätösin.

Tämän pöperön valmistukseen tuhraantuu noin 30 minuuttia. Mielestäni tämä oli makuun nähden varsin nopeasti valmistuva ruoka, eikä lieden äärellä tarvitse edes koko valmistusaikaa viettää, koska lihat saavat jäädä hetkeksi hautumaan ja riisikin kypsyy vahtimatta. Jokaista keskiverto-ruokailijaa varten on hyvä varata pari reisipalaa. Tällä kertaa herkuttelimme rouvan kanssa kahdestaan, joten tällä ohjeella tulee reilut annokset kahdelle.



4 broilerin reisipalaa
Tilkka oliiviöljyä
1 pieni sipuli
1 rkl tummaa sokeria
1,5 dl valkoviiniä
2 dl kermaa

Villiriisiä lisäkkeeksi

1. Laita riisit kiehumaan. Lisäsin keitinveteen suolan sijasta kanaliemikuution.
2. Kuumenna tilkka öljyä kasarissa ja ruskista reisipalat täydellä teholla. Pinta saa tulla rapeaksi. Vielä ei ole tarkoitus kypsentää lihoja.
3. Hienonna sipuli
3. Ota lihat pois pannulta.
4. Jos kasari jäi kuivaksi lisää vielä tilkka öljyä, ennen kuin latat sipulit paistumaan. Ripottele ruokalusikallinen kookos- tai fariinisokeria sipulisilpun päälle.
5. Kun sipulit ovat kevyesti paahtuneet, lisää pannulle valkoviiniä.
6. Keitä kasaan.
7. Kun noin puolet viinistä on haihtunut pois, lorauta kerma ja säädä lieden tehoa pienemmälle, siten että kastike juuri ja juuri kiehuu.
8. Upota lihat kastikkeeseen ja anna hautua kannen alla 10-15min tai kun suurimman lihapalan sisälämpötila on 25°C. Paistomittarilla varmistut lihojen kypsyydestä.
9. Kun lihat ovat kypsiä, tarkista kastikkeen suola ja lisää nyt ainakin hyppysellinen.
10. Kasaa annokset ja tarjoile rapsakan salaatin kera.

Viininä palveli niin laseissa kuin kastikkeenkin pohjana alkukesäisen pirteä ja makeahko Moselland Riesling Kabinett 2014. Mukavan neutraali, mutta silti tyylilleen uskollinen ja edullinen saksalaisella tarkkuudella tuotettu tasalaatuinen viini. Tällä kastikkeella tulen kyllä jatkossa testailemaan, miten erilaiset valkkarit kermakastikkeen kanssa käyttäytyvä. Kannattaa kokeilla annoksen ja viinin tukena paahdettua saaristolaisleipää tai kuvissa esiintyvää eestiläistä makeaa must leibää, joka voidellaan hienonnettulla valkosipulilla maustetulla levitteellä. Olkaas taas hyvät.

Seuraa Instagramissa (@chezhenkka), Chez Henkan facebookissa tai Blogilistalla. 







Ei kommentteja